Ystäväkirja netissä

Facebook esittäytyy julkisuudessa kerta toisensa jälkeen melko negatiivisessa valossa. Viime viikkoina kritiikkiä on saanut muun muassa sivustojen tekijänoikeuskäytäntö, jota on tulkittu niin, että ihmisten lähettämiä kuvia saa käyttää esimerkiksi Facebookin omassa mainonnassa.

Myös epämääräiset käyttöehdot ovat herättäneet kummastusta. Sivujen ylläpitäjä voi useimpien tulkintojen mukaan muuttaa käyttöehtoja koska vain. ja jos muutoksia tulee, millaisista muutoksista voisikaan olla kysymys? Voisiko palvelu esimerkiksi muuttua yhtäkkiä maksulliseksi?

Olen päässyt jo hieman kasvattamaan ystäväkaartiani ja kokeilemaan "naamakirjan" toimintoja. Suunnattoman innoissani en kuitenkaan ole. Käytän edelleen henkilökohtaisiin ystäväviesteihini mieluummin sähköpostia. Vanha koira oppii hitaasti uudet temput.

Sosiaalisen median ilmaispalvelut askarruttavat minua kovasti. Mitä järkeä on tehdä bisnestä ilmaiseksi? Täytyyhän peruselanto kuitenkin ansaita jostain? Riittääkö mainostajien luoma rahoituspohja -ja jos riittää niin kuinka kauan?

Siinä mielessä pidän ilmaisuutta hyvänä, että se tarjoaa kaikille tasapuoliset mahdollisuudet hyödyntää internetiä julkaisukanavana. En kuitenkaan jaksa uskoa ilmaisuuden olevan ikuista, vaikka sitä toivonkin.

Hyötykäyttöä syyllistämisen sijaan

Pitkä hiljaiselo ei suinkaan johdu siitä, etteikö mielessäni liikkuisi mediakasvatuksellisia ajatuksia. Ajatuksia on, aika sen sijaan on viime viikkoina ollut hieman kortilla.

Mediasta, erityisesti internetistä, on jälleen julkisissa keskusteluissa luotu "iso paha susi". Kun Suomessa tapahtuu jotain kauheaa, ollaan heti etsimässä syyllistä ja kovin monen julkisen kirjoittajan mielipiteiden mukaan syyllinen löytyy mediasta.

Eikö tämä syyllistäminen koskaan lopu? Olen toki sitä mieltä, että internet on hyvä renki, mutta isäntänä huono. Mutta eihän tulitikkujakaan kielletä, jos yksi ihminen sytyttää tulipalon.

Mielestäni syyllistämisen sijaan huomio tulisikin kiinnittää mediataitoihin ja median hyötynäkökulmiin. Internetiä ei voi kieltää, mutta sen toimintatapoihin voi tutustua -ja sen kanssa voi oppia elämään.

Mielestäni vanhemmat ja lapset voivat yhdessä tutustua nettisisältöihin. Samalla tavalla kuin vanhemmat osallistuvat lapsen musiikki- ja liikuntaharrastukseen, voivat he osoittaa kiinnostustaan myös tietokoneharrastusta kohtaan.

Mediataitoja pidetään tänä päivänä kansalaistaitoina. Mikäli tällainen osaaminen kielletään, on kyse vähän samanlaisesta asiasta kun kirjoitustaidon kieltämisestä. Yhteiskuntaan sosiaalistuminen vaikeutuu kun tarvittava perusosaaminen puuttuu. Silloin on vaarana syrjäytyminen ja digitaaliseen kuiluun putoaminen. Eikö se huolestuta?

Kiinni ajassa

Mediakasvatus on aihealue, joka muuttuu jatkuvasti. Kun on perehtynyt medioiden nykytilanteeseen, onkin käytäntö ehtinyt hypätä jo huomiseen. Miten pysyä itse perässä?

Aloitin mediakasvatuksen perusopintojen myötä kunnianhimoisen tavoitteen: tutustun sosiaaliseen mediaan käyttämällä sitä itse. Blogin suhteen olen jo hyvässä vauhdissa, tekstiä on tullut nettiin jo pienen esseen verran, enemmänkin.

Wiki puolestaan on tullut tutuksi toisen kurssin ryhmätyön myötä. Työ valmistuu kuin Iisakin kirkko, mutta jokainen tekstin päivityssessio tuo myös wikiä välineenä tutummaksi.

Ja sitten Facebook... Rohkaistuin kirjautumaan sisälle innostuneena siitäkin, että Aamulehti kirjoitti viikonvaihteessa kaksikin Facebook-aiheista artikkelia. Koen kuitenkin ensikäyntini perusteella suunnatonta yksinäisyyttä Facebookissa, sillä kukaan ystäväni ei ole vielä siellä:(

Joudun pohtimaan nyt sitä, kutsunko lähipiirini yksitellen hupiin mukaan, vai siirrynkö kokeilemaan Facebookia vasta hieman myöhäisemmässä vaiheessa.

Vähiin käy ennen kuin loppuu

Olen pitänyt mediakasvatus-blogiani säännöllisesti ja uskollisesti luentojakson ajan. Olen pyrkinyt olemaan blogissani siinä määrin tunnollinen, että olen poiminut jotain kaikilta luennoilta. Olen myös käyttänyt lähteenäni Herkmania ja ekstrana vielä "Mediametkaa" -kirjaa.

Odottelen siis jo kuumeisesti kurssista opintopisteitä, olen mielestäni edellytykset täyttänyt. Kiitos vain luennoitsijoille mielenkiintoisesta annista ja monia ajatuksia herättäneistä asioista.

Iloksenne voin kertoa, että jatkan blogiani vielä myöhemminkin (lukea ja kommentoida saa edelleenkin, osoite sama), mutta MEKAP1-kurssin arvioitava osuus päättyköön tähän viestiin.

Kiitos ja kumarrus!

Keskittymiskyvystä

Totta, että uudet mediat ja tämän päivän mediamaailma vaativat keskittymiskykyä. Ajatus sopi hyvin tilanteeseen, jossa kuuntelin luentotallennetta. Tallenteella puheet sekoittuivat ja kotimaailmassa 1,5 -vuotias seuralainen pisti vielä pahemmaksi.

Eli keskittymiskyvyn kanssa vähän niin ja näin, mutta uskon selvinneeni pääkohtien ymmärtämisestä. Tämä näin kevennyksenä:)

Kadunmiehet ja koulu

Mielenkiintoinen tuo luennolla (11.10) mainittu "The man on the street" -ajatus. Toki olen huomannut käytännössä sen eron, mikä koulun ja vapaa-ajan välillä on. Kuitenkin tuo vastakkainasettelu kirjatiedon koulun ja yhteistoiminnallisten viidakon lakien mukaan toimivien sosiaalisten medioiden välillä on mielestäni melkoinen haaste.

Näin yhtäkkiä on vaikea miettiä sitä, miten kyseiset näkökulmat voisivat kohdata -saati sitten yhdistyä. Omina kouluvuosina jo rock-musiikkikin oli sellainen tabu, jota ei oikein ollut soveliasta koulussa mainita tai tuoda esille. Onneksi maailma lienee muuttunut:)

Ja kun maailma vielä muuttuu, niin kyllähän suomalaiset blogeihinkin alkavat uskoa. Se vaatii vain aikaa.

Visuaalinen lukutaito

Kuvat ja kuvallisuus eivät sinällään tarjoa mitään uutta, ajatelkaapa vaikka luolamaalauksia:)
Mutta harvinaisen totta on se, että visuaalisesta lukutaidosta on viime vuosina tulult jälleen entistä merkittävämpi, sillä kuvia tulee koko ajan ja kaikkialta.

Kuvan tulkinta suhteessa tekstin tulkintaan on hieman monimutkaisempi asia. Toki tekstin painotuksiakin tulkitaan usein väärin ja asia ymmärretään toisin kuin kirjoittaja on tarkoittanut. Kuvien tulkinnassa on kutienkin kyse vielä monimutkaisemmasta prosessista.

Kuten Timo Portimojärvi luennolla mainitsi: kuva havainnoidaan, koetaan ja omien kokemusten perusteella lopulta tulkitaan. Koska jokaisen kokemusket ovat yksilöllisiä, ovat myös tulkinnat sitä. Näkisin, että yksi yksinkertainenkin kuva voidaan tulkita lukuisilla eri tavoilla ja sillä voidaan luoda monenlaisia merkityksiä.

Visuaalinen lukutaito mediataitona sisältää mielestäni myös sen näkemyksen, että katsoja ainakin yrittää pohtia kuvan tuottajan/ lähettäjän/ kuvaajan tarkoitusperiä. Mikään kuva kun ei ole täysin objektiivinen tuotos, valokuvassakin valinnan aiheesta, rajauksesta ja julkaisusta tekee yleensä kuvaaja itse. Eli tietoisina "kuvanlukijoina" voimme aina pohtia kysymystä "miksi" (kyseinen kuva on julkaistu tai esillä)?