Mediaa, viestintää ja mediaviestintää

Mediakasvatus on sanana kokenut pienen inflaation. Niin mediaa kuin viestintääkin toistellaan mitä ihmeellisemmissä yhteyksissä. Yleisten käsitteiden käyttö arkikeskustelussa on mielestäni kuitenkin hieman harhaanjohtavaa. Puhutaan niin laajoista asioista, että ajatuksesta on vaikea saada kiinni ilman täsmennystä.

Kun puhutaan esimerkiksi viestinnästä - mistä puhutaan? Tai mitä tarkoitetaan?

Blogi ja jatkuvuus

Jos aloittaa blogin kirjoittamisen, pitäisi toiminnan olla jatkuvaa ja ainakin jossain määrin säännöllistä. Puolustaudun sillä, että kirjoittaminen ei alunperinkään alkanut omista intresseistäni, vaan opiskeluun iittyvänä projektityönä.

Silti pitkä hiljaiselo hävettää. Ajatuksia olisi ollut mielessä runsaastikin, mutta kaiken kiireen keskellä on kirjoittaminen vain jäänyt.

Blogini aloittamisesta on kulunut jo yli vuosi. Vuodessa mediakasvatusrintamalla on tapahtunut paljon. Esimerkiksi vanhemmille on avattu lukuisia erilaisia portaaleja, joissa kerrotaan ja opastetaan lasten ja nuorten internetin käyttöön liittyvissä asioissa.

Onko tietoisuus lisääntynyt samassa suhteessa? Epäilen, että ei. Meissä keski-ikäisissä on edelleen monia niitä, joita edes helposti saatavilla oleva tieto ei kiinnosta. Sen sijaan isovanhempien ikäluokkaa internet kiinnostaa. Ja heillä on myös enemmän aikaa perhetyä aiheeseen kuin kiireisillä työssäkäyvillä keski-ikäisillä.

Korrekti keskustelu

Millaista on korrekti keskustelu netissä?

Kysymys on kieltämättä vaikea, sillä mitään yksiselitteisiä ohjeita nettikeskusteluun tuskin on olemassa. Nuoret puhuvat omalla tyylillään, aikuiset omallaan. Kriittisen keskustelun sävyyn vaikuttaa sekin, puhutaanko työkseen julkisuudessa vaikuttavasta henkilöstä vai tavallisesta kansalaisesta. Julkisuuden henkilöt ovat tottuneet ottamaan vastaan kovempaa kritiikkiä kuin tavikset.

Ehkä Journalistiliiton "Lehtimiehen ohjeiden" lukaisu voisi auttaa sellaistakin nettikirjoittelijaa, joka kirjoittaa vain harrastuksekseen. Sieltä voisi poimia muutamia asioita, joita myös harrastajakirjoittajien on syytä omassa julkisessa tekstissään noudattaa.

Totuudenmukaisuus on aina hyve. Arvelu tai syyttely ei välttämättä ole tyylikästä silloin, kun kirjoittaja itse ei tunne asian todellista kulkua. Tässä yhteydessä ajattelisin itse myös niin, että syyttelyn ja kritiikin pitäisi käsitellä ensisijaisesti asioita eikä henkilöitä. Eri mieltä saa toki olla, mutta erimielisyys ei oikeuta vaatimaan päitä vadille.

Mietin esimerkiksi näitä kunnanjohtajien erotusvaatimuksia, joita keskustelupalstoilla näkee paljon. Pistetäänpä kuntalaisen roolissa itse kukin käsi sydämelle ja mietitään sitä, olemmeko riittävän hyvin tietoisia edes siitä, miten kunnallinen päätöksentekoprosessi etenee? Puhumattakaan siitä, kuka kunnissa todella mitäkin on tehnyt. Esimerkiksi kunnanjohtajathan harvoin tekevät päätöksiä, esityksiä sitäkin enemmän. Harvoin näitä esityksiä keskusteluitta hyväksytään...

Yksilön ihmisarvon ja maineen lokaaminen on usein myös tahditonta. Keskustelupalstoilla näkee arveluiden lisäksi sen, että ihmisiä syytettäessä kaivetaan esille kaikenlaisia vanhojakin syntejä. Tätä en välttämättä pidä asiaankuuluvana. Myös esimerkiksi poliitikkojen yksityiselämän ruodinta on vähintäänkin arveluttavaa.

Vaikka Suomessa sana on vapaa, en näe hyvänä käytöksenä toisten arvojen tahallista loukkaamista eli esimerkiksi uskonnollisista asioista puhuttaessa pitäisi antaa arvoa muidenkin mielipiteille ja näkemyksille ja yleistämisiä kannattaa välttää. Myös karski kirosanoja runsaasti sisältävä teksti saattaa pahoittaa muiden keskustelijoiden mielen.

Omat mielipiteet on hyvä myös perustella. Eri mieltä saa olla, kritiikkiä saa esittää, mutta myös perustelut olisi mukava aina lukea mielipiteenilmaisujen yhteydessä. Eihän mikään asia voi olla kelvoton ilman perusteita.

Mitä tuokaan uusi mediavuosi tullessaan?

Elämme vuotta 2008. Viime vuoden viimeisellä viikolla luin kolumnin, jossa todettiin internetin lyöneen vuonna 2007 kampoihin printtimedialle; siis ihan oikeasti. Printtilehdet panostivat nettilehtiinsä yhä enemmän ja painosmäärät olivat jo hienoisessa laskussa.

Itse en ole uskonut siihen, että printtilehdet mihinkään katoaisivat, mutta myönnän jo itsekin silloin tällöin silmäileväni uutisotsikoita netistä. Nopeus ja ajantasaisuus kieltämättä kiehtovat. Voin vain kuvitella, kuinka paljon enemmän ne kiehtovat itseäni nuorempaa ns. nettisukupolvea. Ehkä jopa niin plajon, että säästövimmassa päivälehti saa väistyä.

Mielestäni vuonna 2007 mediakentällä tapahtui paljon. Internetin sosiaaliset mediat löivät Suomessa läpi ja printtilehdistössäkin viikko ilman mainintaa blogeista ja facebookeista on harvinaisuus -onko sellaista enää?

Tuntuu hassulta, että printtimedia valitsee kilpailussa sähköisen median kanssa aseekseen kilpailevan tahon sisällöistä keskustelun. Etenkään kun sävy ei ole yksinomaan negatiivinen.

Tänä vuonna edessä on kunnallisvaalit. Olen jo lukenut eräästä ilmaisjakelulehdestä uutisoinnin henkilöstä, jolla on "suuren maailman tyyliin" blogi. Ensin nauroin uutiselle: entä sitten? Kymmenillä, sadoillakin saman alueen ihmisillä on oma bloginsa.

Sitten tajusin: henkilöhän rakentaa todennäköisesti tulevaa vaalikampanjaansa bloginsa avulla. Kyse ei siis ollutkaan vitsistä, vaan nerokkaasta tiedottamisesta. Tehkääpä perässä niin kauan kuin toimittajat eivät uutisten tällaisten tarkoitusperiä hoksaa...

Tässä yhteydessä lienee syytä mainita, että tällä blogilla ei ole poliittisia tarkoitusperiä. En aio valtuustoehdokkaaksi, eikä edes eduskunta kiinnosta. Blogisisältöjeni subjektiivisuutta en silti kiistä.

Ystäväkirja netissä

Facebook esittäytyy julkisuudessa kerta toisensa jälkeen melko negatiivisessa valossa. Viime viikkoina kritiikkiä on saanut muun muassa sivustojen tekijänoikeuskäytäntö, jota on tulkittu niin, että ihmisten lähettämiä kuvia saa käyttää esimerkiksi Facebookin omassa mainonnassa.

Myös epämääräiset käyttöehdot ovat herättäneet kummastusta. Sivujen ylläpitäjä voi useimpien tulkintojen mukaan muuttaa käyttöehtoja koska vain. ja jos muutoksia tulee, millaisista muutoksista voisikaan olla kysymys? Voisiko palvelu esimerkiksi muuttua yhtäkkiä maksulliseksi?

Olen päässyt jo hieman kasvattamaan ystäväkaartiani ja kokeilemaan "naamakirjan" toimintoja. Suunnattoman innoissani en kuitenkaan ole. Käytän edelleen henkilökohtaisiin ystäväviesteihini mieluummin sähköpostia. Vanha koira oppii hitaasti uudet temput.

Sosiaalisen median ilmaispalvelut askarruttavat minua kovasti. Mitä järkeä on tehdä bisnestä ilmaiseksi? Täytyyhän peruselanto kuitenkin ansaita jostain? Riittääkö mainostajien luoma rahoituspohja -ja jos riittää niin kuinka kauan?

Siinä mielessä pidän ilmaisuutta hyvänä, että se tarjoaa kaikille tasapuoliset mahdollisuudet hyödyntää internetiä julkaisukanavana. En kuitenkaan jaksa uskoa ilmaisuuden olevan ikuista, vaikka sitä toivonkin.

Hyötykäyttöä syyllistämisen sijaan

Pitkä hiljaiselo ei suinkaan johdu siitä, etteikö mielessäni liikkuisi mediakasvatuksellisia ajatuksia. Ajatuksia on, aika sen sijaan on viime viikkoina ollut hieman kortilla.

Mediasta, erityisesti internetistä, on jälleen julkisissa keskusteluissa luotu "iso paha susi". Kun Suomessa tapahtuu jotain kauheaa, ollaan heti etsimässä syyllistä ja kovin monen julkisen kirjoittajan mielipiteiden mukaan syyllinen löytyy mediasta.

Eikö tämä syyllistäminen koskaan lopu? Olen toki sitä mieltä, että internet on hyvä renki, mutta isäntänä huono. Mutta eihän tulitikkujakaan kielletä, jos yksi ihminen sytyttää tulipalon.

Mielestäni syyllistämisen sijaan huomio tulisikin kiinnittää mediataitoihin ja median hyötynäkökulmiin. Internetiä ei voi kieltää, mutta sen toimintatapoihin voi tutustua -ja sen kanssa voi oppia elämään.

Mielestäni vanhemmat ja lapset voivat yhdessä tutustua nettisisältöihin. Samalla tavalla kuin vanhemmat osallistuvat lapsen musiikki- ja liikuntaharrastukseen, voivat he osoittaa kiinnostustaan myös tietokoneharrastusta kohtaan.

Mediataitoja pidetään tänä päivänä kansalaistaitoina. Mikäli tällainen osaaminen kielletään, on kyse vähän samanlaisesta asiasta kun kirjoitustaidon kieltämisestä. Yhteiskuntaan sosiaalistuminen vaikeutuu kun tarvittava perusosaaminen puuttuu. Silloin on vaarana syrjäytyminen ja digitaaliseen kuiluun putoaminen. Eikö se huolestuta?

Kiinni ajassa

Mediakasvatus on aihealue, joka muuttuu jatkuvasti. Kun on perehtynyt medioiden nykytilanteeseen, onkin käytäntö ehtinyt hypätä jo huomiseen. Miten pysyä itse perässä?

Aloitin mediakasvatuksen perusopintojen myötä kunnianhimoisen tavoitteen: tutustun sosiaaliseen mediaan käyttämällä sitä itse. Blogin suhteen olen jo hyvässä vauhdissa, tekstiä on tullut nettiin jo pienen esseen verran, enemmänkin.

Wiki puolestaan on tullut tutuksi toisen kurssin ryhmätyön myötä. Työ valmistuu kuin Iisakin kirkko, mutta jokainen tekstin päivityssessio tuo myös wikiä välineenä tutummaksi.

Ja sitten Facebook... Rohkaistuin kirjautumaan sisälle innostuneena siitäkin, että Aamulehti kirjoitti viikonvaihteessa kaksikin Facebook-aiheista artikkelia. Koen kuitenkin ensikäyntini perusteella suunnatonta yksinäisyyttä Facebookissa, sillä kukaan ystäväni ei ole vielä siellä:(

Joudun pohtimaan nyt sitä, kutsunko lähipiirini yksitellen hupiin mukaan, vai siirrynkö kokeilemaan Facebookia vasta hieman myöhäisemmässä vaiheessa.