Mediakasvatus on aihealue, joka muuttuu jatkuvasti. Kun on perehtynyt medioiden nykytilanteeseen, onkin käytäntö ehtinyt hypätä jo huomiseen. Miten pysyä itse perässä?
Aloitin mediakasvatuksen perusopintojen myötä kunnianhimoisen tavoitteen: tutustun sosiaaliseen mediaan käyttämällä sitä itse. Blogin suhteen olen jo hyvässä vauhdissa, tekstiä on tullut nettiin jo pienen esseen verran, enemmänkin.
Wiki puolestaan on tullut tutuksi toisen kurssin ryhmätyön myötä. Työ valmistuu kuin Iisakin kirkko, mutta jokainen tekstin päivityssessio tuo myös wikiä välineenä tutummaksi.
Ja sitten Facebook... Rohkaistuin kirjautumaan sisälle innostuneena siitäkin, että Aamulehti kirjoitti viikonvaihteessa kaksikin Facebook-aiheista artikkelia. Koen kuitenkin ensikäyntini perusteella suunnatonta yksinäisyyttä Facebookissa, sillä kukaan ystäväni ei ole vielä siellä:(
Joudun pohtimaan nyt sitä, kutsunko lähipiirini yksitellen hupiin mukaan, vai siirrynkö kokeilemaan Facebookia vasta hieman myöhäisemmässä vaiheessa.
maanantai 22. lokakuuta 2007
perjantai 12. lokakuuta 2007
Vähiin käy ennen kuin loppuu
Olen pitänyt mediakasvatus-blogiani säännöllisesti ja uskollisesti luentojakson ajan. Olen pyrkinyt olemaan blogissani siinä määrin tunnollinen, että olen poiminut jotain kaikilta luennoilta. Olen myös käyttänyt lähteenäni Herkmania ja ekstrana vielä "Mediametkaa" -kirjaa.
Odottelen siis jo kuumeisesti kurssista opintopisteitä, olen mielestäni edellytykset täyttänyt. Kiitos vain luennoitsijoille mielenkiintoisesta annista ja monia ajatuksia herättäneistä asioista.
Iloksenne voin kertoa, että jatkan blogiani vielä myöhemminkin (lukea ja kommentoida saa edelleenkin, osoite sama), mutta MEKAP1-kurssin arvioitava osuus päättyköön tähän viestiin.
Kiitos ja kumarrus!
Odottelen siis jo kuumeisesti kurssista opintopisteitä, olen mielestäni edellytykset täyttänyt. Kiitos vain luennoitsijoille mielenkiintoisesta annista ja monia ajatuksia herättäneistä asioista.
Iloksenne voin kertoa, että jatkan blogiani vielä myöhemminkin (lukea ja kommentoida saa edelleenkin, osoite sama), mutta MEKAP1-kurssin arvioitava osuus päättyköön tähän viestiin.
Kiitos ja kumarrus!
Keskittymiskyvystä
Totta, että uudet mediat ja tämän päivän mediamaailma vaativat keskittymiskykyä. Ajatus sopi hyvin tilanteeseen, jossa kuuntelin luentotallennetta. Tallenteella puheet sekoittuivat ja kotimaailmassa 1,5 -vuotias seuralainen pisti vielä pahemmaksi.
Eli keskittymiskyvyn kanssa vähän niin ja näin, mutta uskon selvinneeni pääkohtien ymmärtämisestä. Tämä näin kevennyksenä:)
Eli keskittymiskyvyn kanssa vähän niin ja näin, mutta uskon selvinneeni pääkohtien ymmärtämisestä. Tämä näin kevennyksenä:)
Kadunmiehet ja koulu
Mielenkiintoinen tuo luennolla (11.10) mainittu "The man on the street" -ajatus. Toki olen huomannut käytännössä sen eron, mikä koulun ja vapaa-ajan välillä on. Kuitenkin tuo vastakkainasettelu kirjatiedon koulun ja yhteistoiminnallisten viidakon lakien mukaan toimivien sosiaalisten medioiden välillä on mielestäni melkoinen haaste.
Näin yhtäkkiä on vaikea miettiä sitä, miten kyseiset näkökulmat voisivat kohdata -saati sitten yhdistyä. Omina kouluvuosina jo rock-musiikkikin oli sellainen tabu, jota ei oikein ollut soveliasta koulussa mainita tai tuoda esille. Onneksi maailma lienee muuttunut:)
Ja kun maailma vielä muuttuu, niin kyllähän suomalaiset blogeihinkin alkavat uskoa. Se vaatii vain aikaa.
Näin yhtäkkiä on vaikea miettiä sitä, miten kyseiset näkökulmat voisivat kohdata -saati sitten yhdistyä. Omina kouluvuosina jo rock-musiikkikin oli sellainen tabu, jota ei oikein ollut soveliasta koulussa mainita tai tuoda esille. Onneksi maailma lienee muuttunut:)
Ja kun maailma vielä muuttuu, niin kyllähän suomalaiset blogeihinkin alkavat uskoa. Se vaatii vain aikaa.
torstai 11. lokakuuta 2007
Visuaalinen lukutaito
Kuvat ja kuvallisuus eivät sinällään tarjoa mitään uutta, ajatelkaapa vaikka luolamaalauksia:)
Mutta harvinaisen totta on se, että visuaalisesta lukutaidosta on viime vuosina tulult jälleen entistä merkittävämpi, sillä kuvia tulee koko ajan ja kaikkialta.
Kuvan tulkinta suhteessa tekstin tulkintaan on hieman monimutkaisempi asia. Toki tekstin painotuksiakin tulkitaan usein väärin ja asia ymmärretään toisin kuin kirjoittaja on tarkoittanut. Kuvien tulkinnassa on kutienkin kyse vielä monimutkaisemmasta prosessista.
Kuten Timo Portimojärvi luennolla mainitsi: kuva havainnoidaan, koetaan ja omien kokemusten perusteella lopulta tulkitaan. Koska jokaisen kokemusket ovat yksilöllisiä, ovat myös tulkinnat sitä. Näkisin, että yksi yksinkertainenkin kuva voidaan tulkita lukuisilla eri tavoilla ja sillä voidaan luoda monenlaisia merkityksiä.
Visuaalinen lukutaito mediataitona sisältää mielestäni myös sen näkemyksen, että katsoja ainakin yrittää pohtia kuvan tuottajan/ lähettäjän/ kuvaajan tarkoitusperiä. Mikään kuva kun ei ole täysin objektiivinen tuotos, valokuvassakin valinnan aiheesta, rajauksesta ja julkaisusta tekee yleensä kuvaaja itse. Eli tietoisina "kuvanlukijoina" voimme aina pohtia kysymystä "miksi" (kyseinen kuva on julkaistu tai esillä)?
Mutta harvinaisen totta on se, että visuaalisesta lukutaidosta on viime vuosina tulult jälleen entistä merkittävämpi, sillä kuvia tulee koko ajan ja kaikkialta.
Kuvan tulkinta suhteessa tekstin tulkintaan on hieman monimutkaisempi asia. Toki tekstin painotuksiakin tulkitaan usein väärin ja asia ymmärretään toisin kuin kirjoittaja on tarkoittanut. Kuvien tulkinnassa on kutienkin kyse vielä monimutkaisemmasta prosessista.
Kuten Timo Portimojärvi luennolla mainitsi: kuva havainnoidaan, koetaan ja omien kokemusten perusteella lopulta tulkitaan. Koska jokaisen kokemusket ovat yksilöllisiä, ovat myös tulkinnat sitä. Näkisin, että yksi yksinkertainenkin kuva voidaan tulkita lukuisilla eri tavoilla ja sillä voidaan luoda monenlaisia merkityksiä.
Visuaalinen lukutaito mediataitona sisältää mielestäni myös sen näkemyksen, että katsoja ainakin yrittää pohtia kuvan tuottajan/ lähettäjän/ kuvaajan tarkoitusperiä. Mikään kuva kun ei ole täysin objektiivinen tuotos, valokuvassakin valinnan aiheesta, rajauksesta ja julkaisusta tekee yleensä kuvaaja itse. Eli tietoisina "kuvanlukijoina" voimme aina pohtia kysymystä "miksi" (kyseinen kuva on julkaistu tai esillä)?
Kansalaisfoorumit päätöksentekoa jämäköittämässä
Luennolla 8.10. Timo Portimojärvi toi esille kansalaisfoorumitoiminnan ja kansalaisten vaikutusmahdollisuudet. Mielestäni tämä kysymys on sosiaalisten medioiden myötä tullut kiehtovaksi.
Nyt kun olisi pelit ja vehkeet tarjolla, löytyykö yksittäisiltä kansalaisilta intoa ja kykyä ryhtyä aktivisteiksi? Näkisin, että erityisesti kunnalliseen päätöksentekoon voitaisiin saada lisää potkua, mikäli yhä useampi rivikuntalainen olisi mielipiteineen läsnä jo asioiden varhaisessa valmisteluvaiheessa, ehkä jopa ideoijana.
Kuntalaisten aktiivisuus asettaisi mielestäni haasteita myös poliitikkojen toiminnalle. Kunnallispoliitikkojenkin pitäisi seurata asioita ja verkkokeskusteluja entistä aktiivisemmin -sitä kautta myös näkökulma laajenisi ja päätöksiin voisi tulla uutta syvyyttä.
Toivottavasti tämä ei jäisi pelkäksi visioksi, vaan rohkeita kokeilijoita löytyisi. Mielestäni jokainen kuntasektori tarvitsisi oman "mansefooruminsa".
Nyt kun olisi pelit ja vehkeet tarjolla, löytyykö yksittäisiltä kansalaisilta intoa ja kykyä ryhtyä aktivisteiksi? Näkisin, että erityisesti kunnalliseen päätöksentekoon voitaisiin saada lisää potkua, mikäli yhä useampi rivikuntalainen olisi mielipiteineen läsnä jo asioiden varhaisessa valmisteluvaiheessa, ehkä jopa ideoijana.
Kuntalaisten aktiivisuus asettaisi mielestäni haasteita myös poliitikkojen toiminnalle. Kunnallispoliitikkojenkin pitäisi seurata asioita ja verkkokeskusteluja entistä aktiivisemmin -sitä kautta myös näkökulma laajenisi ja päätöksiin voisi tulla uutta syvyyttä.
Toivottavasti tämä ei jäisi pelkäksi visioksi, vaan rohkeita kokeilijoita löytyisi. Mielestäni jokainen kuntasektori tarvitsisi oman "mansefooruminsa".
maanantai 8. lokakuuta 2007
Digiskideistä
Mediametkaa! toi esille mielenkiintoisen käsitteen, DIGISKIDI (s. 24, 30.) Kirjaa selaillessani tulin ajatelleeksi, että tämän päivän lapset elävät todellakin hyvin erilaisessa maailamssa kuin me itse 1970-luvulla:)
Maailmojen erilaisuus näkyy monilla erilaisilla tavoilla. Esimerkiksi visuaalisen lukutaidon merkitys on kasvanut (MM 2007, 19), media näkyy leikissä (MM 2007, 41) esimerkiksi tiettyjen mediatoimintojen jäljittelynä tai siinä että lelut voivat liittyä televisiosarjoihin. Kuvia ja ääniä on kaikkialla (MM 2007, 57.)
Visuaalista lukutaitoa olivat 1970-luvulla lähinnä logot. Miten mediaa silloin leikittiin? Korkeintaan niin, että tehtiin pahvilaatikosta telkkari ja astuttiin kuuluttajan rooliin tai luettiin uutisia.
Faktaa ja fiktiota (MM 2007, 67.) jouduttiin toki erottelemaan jo silloinkin pohtimalla muun muassa satujen todenperäisyyttä. Yöunet menivät korkeintaan Grimmin saduista.
Nykyisin yksi varhaiskasvatuksessa toteutettavista mediakasvatuksen muodoista on sadutus (MM 2007, 123). Sadutuksessahan on yksinkertaistaen kyse siitä, että lapsi saa keksiä ja kertoa oman tarinan. Pidän tätä erinomaisena tapana kehittää pienen ihmisen luovaa mielikuvitusta.
Mediametkaa! tarjoaa paljon muitakin loistavia ideoita ja kokemuksia lasten mediakasvatuksesta. Kirjan vinkkiosio on todella hieno!
Pienten lasten mediakasvatuksessa korostuvat lapsilähtöisyys, kasvatuskumppanuus, hyvinvointi, turvallinen osallisuus, tunne, identiteetti, kriittisyys, toiminnallisuus. (Mediametkaa 22007, 101). Siinäpä tavoitetta kerrakseen.
Maailmojen erilaisuus näkyy monilla erilaisilla tavoilla. Esimerkiksi visuaalisen lukutaidon merkitys on kasvanut (MM 2007, 19), media näkyy leikissä (MM 2007, 41) esimerkiksi tiettyjen mediatoimintojen jäljittelynä tai siinä että lelut voivat liittyä televisiosarjoihin. Kuvia ja ääniä on kaikkialla (MM 2007, 57.)
Visuaalista lukutaitoa olivat 1970-luvulla lähinnä logot. Miten mediaa silloin leikittiin? Korkeintaan niin, että tehtiin pahvilaatikosta telkkari ja astuttiin kuuluttajan rooliin tai luettiin uutisia.
Faktaa ja fiktiota (MM 2007, 67.) jouduttiin toki erottelemaan jo silloinkin pohtimalla muun muassa satujen todenperäisyyttä. Yöunet menivät korkeintaan Grimmin saduista.
Nykyisin yksi varhaiskasvatuksessa toteutettavista mediakasvatuksen muodoista on sadutus (MM 2007, 123). Sadutuksessahan on yksinkertaistaen kyse siitä, että lapsi saa keksiä ja kertoa oman tarinan. Pidän tätä erinomaisena tapana kehittää pienen ihmisen luovaa mielikuvitusta.
Mediametkaa! tarjoaa paljon muitakin loistavia ideoita ja kokemuksia lasten mediakasvatuksesta. Kirjan vinkkiosio on todella hieno!
Pienten lasten mediakasvatuksessa korostuvat lapsilähtöisyys, kasvatuskumppanuus, hyvinvointi, turvallinen osallisuus, tunne, identiteetti, kriittisyys, toiminnallisuus. (Mediametkaa 22007, 101). Siinäpä tavoitetta kerrakseen.
Tekijänoikeuksista
Helppous; internetistä sovelluksineen on tulossa entistä helppokäyttöisempi (web 2.0). Erilaisten asioiden toteuttaminen, osallistuminen ja yhdessä tekeminen helpottuu. Blogit, wikit, meset ja muut tuottavat erilaista sosiaalisuutta mihin aiempina vuosikymmeninä on totuttu. Maailma on pienentynyt. Juttukumppanisi voi olla ihan mista maailmakolkasta vain -ja ihan minkä ikäinen tahansa.
Kun on kovin helppoa toimia julkisesti, on syytäkin pohtia esimerkiksiä tekijänoikeuksia (luento 4.10.). Entisenä printtimedia-alan ammattilaisena tekijänoikeuskysymykseen törmäsi usein. Olenkin lähettänyt lukuisia laskuja kuvieni väärinkäytöstä painetuissa medioissa -myös sellaisille ihmisille, joiden asia olisi ehdottamasti pitänyt tietää; jotka itsekin toimivat julkisissa ammateissa. Jos he eivät tiedä, kuinka lapset tai nuoret voisivat tietää? Jos printtimediassa käyttää kuvia lupaa kysymättä, eikö sama rike ole vielä monin verroin helpompi tehdä netissä?
Olenkin ehdottomasti samaa mieltä, että tekijänoikeusasioista ei koskaan puhuta ja muistuteta liikaa!!! Tekijänoikeusrikkeestä saa yleensä näpeilleen taloudellisestikin aika rajusti, joten tässä on mielestäni kyseessä asia, jolla ei kannata leikkiä.
Kun on kovin helppoa toimia julkisesti, on syytäkin pohtia esimerkiksiä tekijänoikeuksia (luento 4.10.). Entisenä printtimedia-alan ammattilaisena tekijänoikeuskysymykseen törmäsi usein. Olenkin lähettänyt lukuisia laskuja kuvieni väärinkäytöstä painetuissa medioissa -myös sellaisille ihmisille, joiden asia olisi ehdottamasti pitänyt tietää; jotka itsekin toimivat julkisissa ammateissa. Jos he eivät tiedä, kuinka lapset tai nuoret voisivat tietää? Jos printtimediassa käyttää kuvia lupaa kysymättä, eikö sama rike ole vielä monin verroin helpompi tehdä netissä?
Olenkin ehdottomasti samaa mieltä, että tekijänoikeusasioista ei koskaan puhuta ja muistuteta liikaa!!! Tekijänoikeusrikkeestä saa yleensä näpeilleen taloudellisestikin aika rajusti, joten tässä on mielestäni kyseessä asia, jolla ei kannata leikkiä.
torstai 4. lokakuuta 2007
Opittavaa on
Sosiaalisen median luento (1.10) sai aikaan tunteen siitä, että mediamaailmalla on vielä paljon opetettavaa minulle. Henkilökohtaisia kokemuksia ei löydy Facebookista sen paremmin kuin Podcastistakaan (kirjoitinko sanan edes oikein?). Jaikuista en ollut edes kuullut aiemmin. Ja tämä on vasta ensimmäinen blogini, jonka senkin pontimena ovat opintopisteet...
Tulee mieleen vuosia sitten tekemäni lista pakollisista hankinnoista. Silloin kuvittelin tosissani, että hankinnat tehdään asteittain ja sitten ei tarvitsekaan ostaa enää mitään:) Eihän se niin mene: kun tietokone ohjelmistoineen on saatu iskuun, onkin jo hankittava uusi kone ja uudet ohjelmat. Sama pätee mediatietoon: koko ajan täytyy opetella uutta. Kehityksen vauhti on huikea.
Tulee mieleen vuosia sitten tekemäni lista pakollisista hankinnoista. Silloin kuvittelin tosissani, että hankinnat tehdään asteittain ja sitten ei tarvitsekaan ostaa enää mitään:) Eihän se niin mene: kun tietokone ohjelmistoineen on saatu iskuun, onkin jo hankittava uusi kone ja uudet ohjelmat. Sama pätee mediatietoon: koko ajan täytyy opetella uutta. Kehityksen vauhti on huikea.
Median varhaiskasvatuksesta
Sain käsiini uunituoreen Mediametkaa-kirjan (Kiitos vain!) Itselleni kolahti ensimmäisenä sivun 113 esimerkki alle kolmevuotiaiden mediakasvatuksesta. Kenties aihe maistui ajankohtaiselta juuri siksi, että oma nuorimmaiseni aloitti päivähoidon kaksi viikoa sitten.
En tiedä olenko ollut ajatuksiltani rajoittunut, mutta en ole tullut ajatelleeksi, että mediakasvatusta voidaan soveltaa myös ihan pienille lapsille. Ajatus siitä, että kyse voi olla esimerkiksi valokuvista (äidin ja isän valokuva hoidossa ja hoidossa otetut kuvat kotona), jostain aivan pienestä ja yksinkertaisesta asiasta, jolla otetaan tuntumaa mediamaailmaan.
Myös Reijo Kupiaisen esimerkki päiväkotimatkoista (s.16) tuntuu kolme- ja puolivuotiaan äidistä hyvin tutulta. Näin meilläkin tehdään: iloitaan "omien kirjainten" löytymisestä kauppojen mainostauluista -tai oikeastaan ihan mistä tahansa teksteistä.
Eli media on levittäytynyt kaikkialle, ja näin ollen passiivista mediakasvatusta (joka luennolla 1.10 mainittiin) tapahtuu kaikkialla ja päivittäin. Aion tutustua Mediametkaa -kirjaan vielä tarkemmin, nimen omaan tästä varhaiskasvatuksen näkökulmasta. Ehkä opin äitinä jotain uutta:)
En tiedä olenko ollut ajatuksiltani rajoittunut, mutta en ole tullut ajatelleeksi, että mediakasvatusta voidaan soveltaa myös ihan pienille lapsille. Ajatus siitä, että kyse voi olla esimerkiksi valokuvista (äidin ja isän valokuva hoidossa ja hoidossa otetut kuvat kotona), jostain aivan pienestä ja yksinkertaisesta asiasta, jolla otetaan tuntumaa mediamaailmaan.
Myös Reijo Kupiaisen esimerkki päiväkotimatkoista (s.16) tuntuu kolme- ja puolivuotiaan äidistä hyvin tutulta. Näin meilläkin tehdään: iloitaan "omien kirjainten" löytymisestä kauppojen mainostauluista -tai oikeastaan ihan mistä tahansa teksteistä.
Eli media on levittäytynyt kaikkialle, ja näin ollen passiivista mediakasvatusta (joka luennolla 1.10 mainittiin) tapahtuu kaikkialla ja päivittäin. Aion tutustua Mediametkaa -kirjaan vielä tarkemmin, nimen omaan tästä varhaiskasvatuksen näkökulmasta. Ehkä opin äitinä jotain uutta:)
maanantai 1. lokakuuta 2007
Mainonnan merkittävä rooli
Jatkumoksi eiliselle JSn-kirjoitukselle sopii hyvin jatkaa pohdintaa mainonnan merkittävästä roolista. Herkman on sanonut osuvasti medialla olevan nykyisin kahdet markkinat: mediatuotteita kaupitellaan yleisölle ja toisaalta yleisöjä myydään mainostajille. (Herkman 2007, 186.)
Hyvän kuvan tästä antaa vertailu siitä, että mainonta- ja markkinointkustannukset voivat jopa olla tuotantokustannuksia suuremmat. (Herkman 2007, 218.) Aika hurjaa!
1980-luvun lopulla toimittajia opetettiin vielä valokuvamaan urheilijaa niin, että vaatteissa olevat mainokset eivät näy. Lisäksi opastettiin, että niitä voisi kuvanvalmistusvaiheessa jopa vähän peitellä... Tänä päivänä ajatus tuntuu hullulta ja mahdottomalta, sillä olemme tottuneet siihen, että mainoksia on kaikkialla.
Mitä tällainen mainonnan korostunut merkitys sitten tarkoittaa käytännössä? Olen samaa mieltä Herkmanin kanssa siitä, että tämä tarjoaa myös mahdollisuuden propagandan levittämiseen ja ideologiseen vaikuttamiseen, ehkä ääritapauksissa jopa suoranaiseen mainipulointiinkin. (Herkman 2007, 186-187.)
Kolikon kääntöpuoli on kuitenkin se, että samanaikaisesti ihmiset ovat tulleet entistä tiedostavammaksi -siis medialukutaitoisemmiksi! Monet näkevät mainosten läpi ja tunnistavat vaikutusyritykset. Tästä onkin saanut alkunsa niin kutsuttu vastamainos (Herkman 206-208, luennot). Mainos ei saa olla "liian helppo", vaan sen pitää tarjota mahdollisuus pohdiskeluun.
Yleisön tietoisuuteen liittyy myös se, että yleisö voi tulkita sisällöt eri tavoin kuin tuottaja on ne tarkoittanut, eli ns. medioiden väärinkäyttö (Herkman 2007, 191.) Tämä asettaa tietenkin haasteita myös tuotantopäähän. Asioita on osattava miettiä monesta eri näkökulmasta.
Hyvän kuvan tästä antaa vertailu siitä, että mainonta- ja markkinointkustannukset voivat jopa olla tuotantokustannuksia suuremmat. (Herkman 2007, 218.) Aika hurjaa!
1980-luvun lopulla toimittajia opetettiin vielä valokuvamaan urheilijaa niin, että vaatteissa olevat mainokset eivät näy. Lisäksi opastettiin, että niitä voisi kuvanvalmistusvaiheessa jopa vähän peitellä... Tänä päivänä ajatus tuntuu hullulta ja mahdottomalta, sillä olemme tottuneet siihen, että mainoksia on kaikkialla.
Mitä tällainen mainonnan korostunut merkitys sitten tarkoittaa käytännössä? Olen samaa mieltä Herkmanin kanssa siitä, että tämä tarjoaa myös mahdollisuuden propagandan levittämiseen ja ideologiseen vaikuttamiseen, ehkä ääritapauksissa jopa suoranaiseen mainipulointiinkin. (Herkman 2007, 186-187.)
Kolikon kääntöpuoli on kuitenkin se, että samanaikaisesti ihmiset ovat tulleet entistä tiedostavammaksi -siis medialukutaitoisemmiksi! Monet näkevät mainosten läpi ja tunnistavat vaikutusyritykset. Tästä onkin saanut alkunsa niin kutsuttu vastamainos (Herkman 206-208, luennot). Mainos ei saa olla "liian helppo", vaan sen pitää tarjota mahdollisuus pohdiskeluun.
Yleisön tietoisuuteen liittyy myös se, että yleisö voi tulkita sisällöt eri tavoin kuin tuottaja on ne tarkoittanut, eli ns. medioiden väärinkäyttö (Herkman 2007, 191.) Tämä asettaa tietenkin haasteita myös tuotantopäähän. Asioita on osattava miettiä monesta eri näkökulmasta.
Koulutetun väestön riippuvuus mediasta
Mielenkiintoinen yksityiskohta tämä ajatus koulutetun väestön riippuvuudesta mediaan. (luento 27.9.) Tämä asia on mielestäni hyvä esimerkki digikuilusta. Riippuvuus voidaan näkemykseni mukaan ainakin osittain nähdä medioiden hyötykäyttönä. Silloin kun tällainen positiivinen hyötykäyttö puuttuu, ei ole riippuvuuttakaan, media ei vaikuta ja saatetaan olla mediaosaamattomuuden kuilussa.
Mutta rajansa se on riippuvuudellakin. Kysymyksen voisi asettaa myös toisin päin: onko vaarana se, että koulutettu väestö tulee kenties LIIAN riippuvaiseksi medioista? Entäs jos tulee sähkökatko? Tänä aamunakin ukkosti:)
Mutta rajansa se on riippuvuudellakin. Kysymyksen voisi asettaa myös toisin päin: onko vaarana se, että koulutettu väestö tulee kenties LIIAN riippuvaiseksi medioista? Entäs jos tulee sähkökatko? Tänä aamunakin ukkosti:)
JSN:n rooli
Nyt hyppään sitten sivuraiteille oikein kunnolla, sillä käsittelemäni aihealue sivuaa mediakasvatuksen peruskurssia vain etäisesti: Aamulehti uutisoi 30.9.2007 "JSN:n puheenjohtajalle halutaan nykyistä enemmän valtaa".
Kyseinen uutinen taustoineen herätti minut pohtimaan kahtakin eri teemaa: mikä on tai tulisi olla Julkisen sanan neuvoston rooli nykyisin, sillä artikkelin loppuun tiivistetty määritelmä "tulkita hyvää journalistista tapaa sekä puolustaa sanan- ja julkaisemisen vapautta" kalskahtaa mielestäni jo hieman vanhentuneelta. Tällä en tarkoita suinkaan sitä, ettenkö kannattaisi hyvän journalistisen tavan noudattamista ja sananvapautta. Tientekin kannatan, molempia ja kovasti!
Hyvää journalistista tapaa ja journalistin seinätaulun ohjeita rikotaan kuitenkin päivittäin monin tavoin. Tekstimainonnasta on tullut lähes arkipäivää ja usein näyttäviin otsikoihin vedetään asia, josta uutista ja mielenkiintoa löytyy vain nimeksi. On mielestäni aika kornia puolustaa jotain sellaista, jota kuitenkin rikotaan jatkuvasti...
Esimerkiksi tekstimainonnan suhteen ei tulisi keskittyä medioiden opastamiseen, vaan mediayleisön opastamiseen: "Tiesitkö, että katsomassasi ohjelmassa tai lukemassasi tekstissä voi olla piilomainontaa. Ole tarkkana sisällön suhteen!" Mistäs tässä on muusta kyse kuin medialukutaidosta:)
Entä mitkä ovat nykyiset keinot puolustaa sanan- ja julkaisemisen vapautta, kun kuka tahansa voi periaatteessa tehdä vaikkapa blogia? Sana on vapaa eikä tekniikkaakaan voi pitää kovin monimutkaisena.
Itse puhuisinkin sananvapautta enemmän "sananoikeudesta", siis mahdollisuudesta ilmaista oma mielipiteensä. Uskon nimittäin, että kaikki eivät tule edes ajatelleeksi asiaa tältä kannalta.
Hieman yllättynyt olen muuten siitä, että JSN:n puheenjohtaja erosi häntä käsitelleen televisiouutisen seurauksena. Ei media mielestäni kosta, ehkä joissain tilanteissa painostaa, mutta tämän esimerkin asioilla (langettava päätös ja puheenjohtajasta tehty juttu) tuskin oli yhteyttä lainkaan. Ei se JSN:n langettava päätös sentään NIIN vakava asia ole.
Kyseinen uutinen taustoineen herätti minut pohtimaan kahtakin eri teemaa: mikä on tai tulisi olla Julkisen sanan neuvoston rooli nykyisin, sillä artikkelin loppuun tiivistetty määritelmä "tulkita hyvää journalistista tapaa sekä puolustaa sanan- ja julkaisemisen vapautta" kalskahtaa mielestäni jo hieman vanhentuneelta. Tällä en tarkoita suinkaan sitä, ettenkö kannattaisi hyvän journalistisen tavan noudattamista ja sananvapautta. Tientekin kannatan, molempia ja kovasti!
Hyvää journalistista tapaa ja journalistin seinätaulun ohjeita rikotaan kuitenkin päivittäin monin tavoin. Tekstimainonnasta on tullut lähes arkipäivää ja usein näyttäviin otsikoihin vedetään asia, josta uutista ja mielenkiintoa löytyy vain nimeksi. On mielestäni aika kornia puolustaa jotain sellaista, jota kuitenkin rikotaan jatkuvasti...
Esimerkiksi tekstimainonnan suhteen ei tulisi keskittyä medioiden opastamiseen, vaan mediayleisön opastamiseen: "Tiesitkö, että katsomassasi ohjelmassa tai lukemassasi tekstissä voi olla piilomainontaa. Ole tarkkana sisällön suhteen!" Mistäs tässä on muusta kyse kuin medialukutaidosta:)
Entä mitkä ovat nykyiset keinot puolustaa sanan- ja julkaisemisen vapautta, kun kuka tahansa voi periaatteessa tehdä vaikkapa blogia? Sana on vapaa eikä tekniikkaakaan voi pitää kovin monimutkaisena.
Itse puhuisinkin sananvapautta enemmän "sananoikeudesta", siis mahdollisuudesta ilmaista oma mielipiteensä. Uskon nimittäin, että kaikki eivät tule edes ajatelleeksi asiaa tältä kannalta.
Hieman yllättynyt olen muuten siitä, että JSN:n puheenjohtaja erosi häntä käsitelleen televisiouutisen seurauksena. Ei media mielestäni kosta, ehkä joissain tilanteissa painostaa, mutta tämän esimerkin asioilla (langettava päätös ja puheenjohtajasta tehty juttu) tuskin oli yhteyttä lainkaan. Ei se JSN:n langettava päätös sentään NIIN vakava asia ole.
Tunteiden turtumisesta
Luennolla 27.9. tuli esille aina silloin tällöin julkisuudessakin välähtävä ajatus elokuvien käyttäytymismallien kopioinnista. Ajatus tuntuu ensi alkuun järjettömältä: ei kai kukaan järkevä ihminen kopioisi mitään elokuvista???!!
Asiaa enemmän pohdittuani liitän tähän kuitenkin samaisella luennollakin mainitun kysymyksen tunteiden turtumisesta. Se vaikuttaa mielestäni pelottavalta ja heijastuu monilla muillakin tavoin kuin vain elokuvallisten tapahtumien kopiointina.
Ymmärrän termin siten, että tietty ihminen haluaa kokea tosielämässä yhä voimakkaampia tunteita (iloa, surua, pelkoa, kauhua...) Kun tietty raja on saavutettu, on etsittävä yhä suurempia elämyksiä tai tunnekokemuksia. Voin vain kuvitella millaista on voimakkaimmilleen viety tosielämän kauhukokemus. Pahimmillaan se saattaa edellyttää äärimmäisiä tekoja, kaikkien lakien ja sopivaisuussääntöjen rikkomista. Kokemus voi jäädä myös päälle, mikäli kyseessä on kokijan itsensä suorittama teko, jonka vastuu jää painamaan mieltä kenties loppuelämäksi.
Mielestäni tunteiden turtumista ei voida silti nähdä ainoastaan medioiden syynä. Ehkä kyseessä on nopeatempoiseen elämänmenoon kytkeytyvä ilmiö: kokemuksia on tarjolla niin kovin paljon.
Asiaa enemmän pohdittuani liitän tähän kuitenkin samaisella luennollakin mainitun kysymyksen tunteiden turtumisesta. Se vaikuttaa mielestäni pelottavalta ja heijastuu monilla muillakin tavoin kuin vain elokuvallisten tapahtumien kopiointina.
Ymmärrän termin siten, että tietty ihminen haluaa kokea tosielämässä yhä voimakkaampia tunteita (iloa, surua, pelkoa, kauhua...) Kun tietty raja on saavutettu, on etsittävä yhä suurempia elämyksiä tai tunnekokemuksia. Voin vain kuvitella millaista on voimakkaimmilleen viety tosielämän kauhukokemus. Pahimmillaan se saattaa edellyttää äärimmäisiä tekoja, kaikkien lakien ja sopivaisuussääntöjen rikkomista. Kokemus voi jäädä myös päälle, mikäli kyseessä on kokijan itsensä suorittama teko, jonka vastuu jää painamaan mieltä kenties loppuelämäksi.
Mielestäni tunteiden turtumista ei voida silti nähdä ainoastaan medioiden syynä. Ehkä kyseessä on nopeatempoiseen elämänmenoon kytkeytyvä ilmiö: kokemuksia on tarjolla niin kovin paljon.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)