Mediametkaa! toi esille mielenkiintoisen käsitteen, DIGISKIDI (s. 24, 30.) Kirjaa selaillessani tulin ajatelleeksi, että tämän päivän lapset elävät todellakin hyvin erilaisessa maailamssa kuin me itse 1970-luvulla:)
Maailmojen erilaisuus näkyy monilla erilaisilla tavoilla. Esimerkiksi visuaalisen lukutaidon merkitys on kasvanut (MM 2007, 19), media näkyy leikissä (MM 2007, 41) esimerkiksi tiettyjen mediatoimintojen jäljittelynä tai siinä että lelut voivat liittyä televisiosarjoihin. Kuvia ja ääniä on kaikkialla (MM 2007, 57.)
Visuaalista lukutaitoa olivat 1970-luvulla lähinnä logot. Miten mediaa silloin leikittiin? Korkeintaan niin, että tehtiin pahvilaatikosta telkkari ja astuttiin kuuluttajan rooliin tai luettiin uutisia.
Faktaa ja fiktiota (MM 2007, 67.) jouduttiin toki erottelemaan jo silloinkin pohtimalla muun muassa satujen todenperäisyyttä. Yöunet menivät korkeintaan Grimmin saduista.
Nykyisin yksi varhaiskasvatuksessa toteutettavista mediakasvatuksen muodoista on sadutus (MM 2007, 123). Sadutuksessahan on yksinkertaistaen kyse siitä, että lapsi saa keksiä ja kertoa oman tarinan. Pidän tätä erinomaisena tapana kehittää pienen ihmisen luovaa mielikuvitusta.
Mediametkaa! tarjoaa paljon muitakin loistavia ideoita ja kokemuksia lasten mediakasvatuksesta. Kirjan vinkkiosio on todella hieno!
Pienten lasten mediakasvatuksessa korostuvat lapsilähtöisyys, kasvatuskumppanuus, hyvinvointi, turvallinen osallisuus, tunne, identiteetti, kriittisyys, toiminnallisuus. (Mediametkaa 22007, 101). Siinäpä tavoitetta kerrakseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti