Luennolla 27.9. tuli esille aina silloin tällöin julkisuudessakin välähtävä ajatus elokuvien käyttäytymismallien kopioinnista. Ajatus tuntuu ensi alkuun järjettömältä: ei kai kukaan järkevä ihminen kopioisi mitään elokuvista???!!
Asiaa enemmän pohdittuani liitän tähän kuitenkin samaisella luennollakin mainitun kysymyksen tunteiden turtumisesta. Se vaikuttaa mielestäni pelottavalta ja heijastuu monilla muillakin tavoin kuin vain elokuvallisten tapahtumien kopiointina.
Ymmärrän termin siten, että tietty ihminen haluaa kokea tosielämässä yhä voimakkaampia tunteita (iloa, surua, pelkoa, kauhua...) Kun tietty raja on saavutettu, on etsittävä yhä suurempia elämyksiä tai tunnekokemuksia. Voin vain kuvitella millaista on voimakkaimmilleen viety tosielämän kauhukokemus. Pahimmillaan se saattaa edellyttää äärimmäisiä tekoja, kaikkien lakien ja sopivaisuussääntöjen rikkomista. Kokemus voi jäädä myös päälle, mikäli kyseessä on kokijan itsensä suorittama teko, jonka vastuu jää painamaan mieltä kenties loppuelämäksi.
Mielestäni tunteiden turtumista ei voida silti nähdä ainoastaan medioiden syynä. Ehkä kyseessä on nopeatempoiseen elämänmenoon kytkeytyvä ilmiö: kokemuksia on tarjolla niin kovin paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti