Liputan vahvasti toiminnallisen mediakasvatuksen puolesta. Median teknisen käytön oppiminen vaatii kokeilemista ja tekemistä. Uskon, että itse tekemällä myös mediasisällöt avautuvat eri tavalla: tapahtuu sekä sisällöllistä oppimista, että mediatuotannon ymmärtämistä.
Ja mikä parasta, erilaiset mediaprojektit tuovat väriä koulun arkeen. Uskonkin useimpien oppilaiden pitävän niitä mukavina työskentelytapoina. Ryhmässä toimiessa luokkakavereita oppii tuntemaan eri tavalla ja ryhmäytymisen myötä myös luokan ilmapiirikin saattaa parantua.
Mutta mielestäni pelkkä projekti ei yksin riitä koulun mediakasvatukseksi. Taustoitukseksi oppilaat tarvitsevat ainakin ylemmillä luokka-asteilla hieman tietoa Suomen mediakentästä ja
-toimijoista. Myös esimerkiksi toimittajan ja maallikon välinen ero mediasisältöjen tuottajana tuli tuoda esilel lähinnä puolueeton/ puolueellinen -näkökulmasta. Viihteen ja uutisten erosta voisi muistuttaa, sillä viihde tarjoaa mahdollisuuden irtautua arjesta (Herkman 2007, 138), kun uutismaailma heijastaa näkymiä reaalitodellisuudesta.
Myös markkinoinnin ja kuluttamisen näkökulma on syytä tuoda esille. Useilla mediatuotteillahan on selkeästi kaupallinen tarkoitusperä. Esimerkiksi populaarimusiikin voidaan sanoa tuotteistuneen eli ihminen on tavallaan kauppatavaraa. (Herkman 2007, 141-146.) Tänä päivänä tähtiä tehdään ihan tietoisesti, ei siinä aina pelkästä musiikin ilosta ole kyse.
Eli pistän tähän loppuun Herkmanin jaottelun tarkastelunäkökulmista: tuotanto, markkinointi, tuotteet, kulutus, itse tekeminen. (Herkman 2007, 138.) Kun koulun mediakasvatuksessa on mukana edes hitunen näistä kaikista, ollaan varmasti oikeilla jäljillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti