Herkman tuo teoksessaan esille sen, että erityisesti monet nuoret suorastaan ihailevat julkkiskulttuuria. Esimerkkinä tästä ovat erilaiset suositut tositeeveesarjat ja Idols-kilpailut yms. (Herkman 2007, 116.)
Julkisuuden ja yksityisyyden raja on hämärtynyt mediassa. Nykysin näemme yhä useammin erilaisten ns. tavisten esiintyvän julkisuudessa. Minun käy aina jotenkin sääliksi julkisuustyrkkyjä, sillä olen aivan vakuuttunut, ettei monikaan heistä tiedä tai tule ajatelleeksi julkisuuden haittapuolia.
Kuvittelemme voivamme hallita julkisuutta, mutta yleensä jossain vaiheessa käy aina väistämättä niin, että julkisuus alkaakin hallita julkkiksia. Heidän koko elämänsä siirtyy suurennuslasin alle ja miltei olemattomista munauksista revitellään erityisesti keltaisen lehdistön puolella suurilla otsikoilla. Ennen pitkää yksityisyys katoaa. Mikään ei enää pysy salassa ja julkkis on jatkuvan tarkkailun alaisena vaikkapa vain ruokakaupassa poiketessaan.
Muistaakseni Seitsemän Päivää vieläpä maksaa tavallisille kansalaisille julkkisilmiannoista. Muistelen joskus kyseistä palstaa silmäillessäni lukeneeni miten joku on ostanut juustoa, käynyt vessassa tai pelannut hedelmäpeliä jossain tietyssä paikassa. Ketä kiinnostaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti